eÄlytelli-hanke

eÄlytelli on yhteistyöhanke, jossa toimijoina ovat Jyväskylän Yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutti sekä yhteistyökumppaneina toimivat yritykset. Hankkeen rahoittajana toimii Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Hanke käynnistyi toukokuussa 2019 ja päättyy joulukuun 2021 lopussa.

Hankkeessa kehitetään osaamista ja ratkaisuja, joilla pilotoidaan nimensä mukaisesti ekologisia, älykkäitä ja turvallisia internetin palveluita.

Hankkeen yksi päätavoitteista on rakentaa yhteistyössä toimijoiden (JY ja JAMK) yhteistyönä teknologioiden oppimis-, soveltamis- ja testausympäristö. Ympäristö toimii samalla myös alustana yrityksille suunnattujen pilottiratkaisujen testaamisessa. Ympäristö toteutetaan Azuren pilvipalvelun IoT-HUB alustalle.

Toteutusaika

  • 1.5.2019 – 31.12.2021

Toteuttajat

  • Jyväskylän yliopisto, päätoteuttaja
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT-instituutti, osatoteuttaja

Rahoitus

  • Euroopan aluekehitysrahasto

Kuvituskuva IoT-verkosta

Keski-Suomen liitto

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020
Euroopan aluekehitysrahasto

Data-analyysi -ratkaisut

Hankkeen tarkoituksena on kehittää ja pilotoida valituilta liiketoiminta-alueilta konkreettisia data-analyysi -ratkaisuja, joilla saadaan aikaan uutta liiketoimintaa ja olemassa olevan liiketoiminnan kasvua sekä työpaikkojen lisääntymistä


Pilotointiin valitut liiketoiminta-alueet:


Teollisuus

Kunnat

Koulutus

Yhteistyökumppanit

ARE
Metsä Group

Jyväskylän kaupunki
Mevea

Laukaan kunta
Moventas
Mantsinen
Nodeon

Sammakkokangas
Valtra
Vapo